Brändi, Terveysviestintä, Viestinnän strategia ja suunnittelu

Onnistunut työnantajamielikuva houkuttelee parhaat asiantuntijat sotesektorillakin

Houkuttaako työnantajamielikuvasi osaajat luoksesi vai saatko haastatella vain riittävän hyviä osaajia? Positiivinen työnantajamielikuva on merkittävä etu rekrytoinnissa. Oli ala mikä hyvänsä, työnhakijat eivät enää valitse työpaikkaa yksistään palkan perusteella.

Kun työn ja vapaa-ajan raja häilyy, työnhakijat toivovat työnantajalta taloudellisten etujen lisäksi enemmän tekoja hyvinvoinnin, palkitsemisen, joustavuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien eteen. Onnistuessaan työnantajamielikuva kertoo sekä omalle henkilökunnalle että potentiaalisille työnhakijoille selkeän signaalin siitä, mitä organisaatiollasi on tarjota ja millä ehdoin. Ne työnantajat, joiden arki tuottaa positiivisia mielikuvia, pääsevät noukkimaan rusinat pullasta.

Savumerkit näyttävät tietä organisaatioosi – tai ohjaavat muualle

Työnantajamielikuva on väylä organisaatiosi arkeen. Matkaan lähtee signaaleja siitä, miten teillä tehdään töitä, millaiset arvot ja kulttuuri ovat, miten visio vastaa todellisuutta ja ovatko avainosaajat tyytyväisiä. Näistä savumerkeistä koostuvat somepostaukset, uutiset ja viidakkorummun pärinä eri kanavissa luovat mielikuvan, jonka perusteella sekä nykyiset että potentiaaliset työntekijäsi pisteyttävät työpaikan.

Työnantajana sinulla on jo työnantajamielikuva, olet sitten tehnyt töitä sen eteen tai et. Nyt voi olla paras hetki lähteä ottamaan työnantajamielikuva kunnolla omiin käsiisi.

Työnantajamielikuvan kehittäminen on pitkäjänteistä puuhaa

Veikkasit oikein, työnantajamielikuvan kehittäminen vaatii pitkää pinnaa. Pitkäjänteinen työ tuottaa kuitenkin tulosta, joten varmista organisaatiosi sitoutuminen työnantajamielikuvan kehittämiseen. Siellä missä kilpailu hyvistä työntekijöistä on kovaa, työntekijät pääsevät valitsemaan työnantajansa.

Työnantajamielikuva kohentuu, kun huomioit vetovoimatekijät

Sotesektorilla vetovoima ei ole yhtenäinen ilmiö. Kuten muillakin aloilla, eri ammateissa ja elämäntilanteissa olevilla ihmisillä vetovoimatekijät voivat muodostua hyvinkin eri tavalla. Työnantajamielikuvan luomisessa ja ylläpitämisessä kannattaakin erityisesti korostaa seuraavia vetovoimatekijöitä (kunhan ne ovat tosia):

  • Mielenkiintoiset työtehtävät.
  • Kulttuuri ja ilmapiiri.
  • Yrityksen luotettavuus ja vakavaraisuus.
  • Yrityksen vastuullisuus, joka on erityisesti nuorten ammattilaisten rekrytoinnissa kovan luokan kilpailuetu.
  • Työn merkityksellisyys, omien arvojen mukainen työ.
  • Työaikojen joustavuus ja ennakoitavuus. Sotesektorilla työaikojen ja vapaapäivien järjestely ei ole aina jouhevaa. Mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin on houkutteleva ajatus.
  • Etätyömahdollisuus.
  • Mahdollisuus vaikuttaa.
  • Palkkaus ja urakehitysmahdollisuudet.
  • Digitalisaatio – digitaaliset ja teknologiset järjestelmät voivat nekin olla oikea koukku saada oikeat osaajat organisaatioosi töihin.

Hyvä työpäiväkokemus on suora tie hyvään asiakaskokemukseen

Aiemmin julkaistussa blogissamme muistutamme, että ”kuva houkuttelevasta työnantajasta maalataan säännöllisesti ja innostavasti viestimällä. On muistettava, että hyviäkään käytäntöjä ei käytännössä ole olemassa niin kauan kuin ne vain makaavat ohjeistuksina johdon tai HR:n pöydällä. Työnantajamielikuvan rakentaminen alkaa sisäisestä viestinnästä, joka tekee työntekijöiden hyvinvointia tukevat rakenteet näkyviksi. Innostava viesti on jo puoli fiilistä. Ja tämä fiilis – se alkaa näkyä myös ulospäin.”

Kumppaniassa on vuosien kokemus tekemisen sanoittamisesta, konseptien luomisesta ja innostavien viestien muotoilusta. Kutsu meidät kylään ja laitetaan savumerkit ohjaamaan oikeaan osoitteeseen!

Lähde: Terhi Tevameri, Työ- ja elinkeinoministeriö: Katsaus sote-alan työvoimaan

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.