Me

Kumppanian hiilijalanjälki vuonna 2022 – tavoitteeseen pääsy vaatii yhteisiä ponnistuksia

Laskimme tänä vuonna Kumppanian toiminnasta syntyvän hiilijalanjäljen jo neljättä kertaa. Viime vuoden ennätyslukuihin ei enää ylletty, ja pandemiavuosien jälkeen Kumppania tuleekin jatkossa kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota hiilijalanjälkensä muodostumiseen.  

Tavoitteemme on vähentää toimintamme päästöjä niin, että vuoteen 2035 mennessä hiilijalanjälkemme olisi noin neljä tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e), jonka lupaamme kompensoida täysimääräisesti. Pääsimme lähelle tavoitetta jo viime vuonna, kun Kumppanian hiilijalanjälki oli 4,4 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Tänä vuonna luku taas nousi hieman: vuonna 2022 hiilijalanjälkemme oli 5,8 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia.  

Miten hiilijalanjälki saadaan laskuun? 

Yritystoiminnasta on vaikeaa tehdä täysin päästötöntä, mutta hiilijalanjälkeä voi pienentää monin eri keinoin ja jäljelle jäävät päästöt on mahdollista kompensoida. Vuonna 2019 Kumppanian hiilijalanjälki oli 16 t CO2e ja vuonna 2020 6,2 t CO2e, joten selvää kehitystä on tapahtunut. Miten olemme onnistuneet pienentämään hiilijalanjälkeämme? 

Kumppaniassa yli puolet päästöistä syntyy työpaikalle matkustamisesta sekä liikematkustamisesta. Korona-aikana molempien määrä väheni merkittävästi, mutta liikematkustamisessa on tapahtunut jälleen kasvua vuonna 2022. Töihin matkustamisen päästöt taas ovat laskeneet entisestään. 

Yksi tärkeimmistä keinoista päästöjen vähentämiseksi on oman auton vaihtaminen julkiseen liikenteeseen tai muihin vähäpäästöisiin tai jopa päästöttömiin vaihtoehtoihin, kuten junaan, linja-autoon tai joissakin tapauksissa pyörään tai sähköpotkulautaan. Joitakin kasvotusten tapahtuvia tapaamisia voidaan järjestää etänä, jolloin matkustuksesta ei synny päästöjä. Sosiaalisen vastuun näkökulmasta etätyöskentely ei kuitenkaan saa olla itseisarvo. 

Kumppanian ostoenergian epäsuorat päästöt jatkoivat vuonna 2022 laskuaan. Yrityksen käytössä olevien kiinteistöjen sähkösopimuksilla sekä lämmitys- ja viilennysmuodoilla on tässä olennainen vaikutus. Kumppania tarkasteli taannoin myös omien työtilojensa vastuullisuutta. 

Mitä seuraavaksi? 

Viime vuoden laskennassa vaikutti siltä, että Kumppania olisi saavuttanut parissa vuodessa yli kymmenen vuoden ajalle asetetun tavoitteensa. Vuonna 2022 hiilijalanjälki kasvoi hieman, mikä johtui pitkälti koronan jälkeisestä paluusta normaalimpiin liikematkamääriin. Samalla etätyön määrä kuitenkin kasvoi, ja toimistolle matkustamisen päästöt jatkoivat laskuaan. 

Mikäli liikematkustaminen lisääntyy entisestään, meidän tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota siihen, millä kulkuneuvoilla esimerkiksi asiakastapaamisiin liikutaan. Myös työmatkaliikenteessä olisi mahdollista lisätä vihreitä kulkumuotoja. Tähän työntekijöitä kannustetaan jo nyt esimerkiksi työsuhdepyöräedun avulla. 

Hiilijalanjäljen pienentäminen on jatkuva prosessi. Haluamme tehdä töitä säilyttääksemme matalan hiilijalanjälkemme. Lupaamme jatkossakin rakentaa intohimolla hyvinvoivaa huomista ja terveempää tulevaisuutta. Tunnistamme ja tunnustamme vastuullisuutemme kestävää kehitystä tukevista valinnoista sekä yritystoiminnassa että työnantajana. Haluamme olla aidosti hyvien puolella. 

Lue lisää: 7 syytä, miksi Kumppania laskee hiilijalanjälkensä 

Kiinnostaako hiilijalanjäljen selvittäminen ja hyödyntäminen organisaation vastuullisuusviestinnässä? Kumppania on vastuullinen luottokumppani. 

 

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.