Yleinen

Kumppania korjaa potin viestintäalan asiakastyytyväisyydessä

Viestintätoimisto Kumppanian tuore asiakaskokemustutkimus nostaa riman korkealle. Kumppanian asiakastyytyväisyysindeksi on hulppeat 56 pistettä.

Kumppaniassa maalis–huhtikuussa 2019 toteutettu asiakaskokemustutkimus kertoi todeksi sen, mitä arkisen tekemisen ohessa kuuluneet asiakaspalautteet olivat jo enteilleet: asiakastyytyväisyys on erinomaisella tasolla. Kumppanian NPS-indeksi on peräti 56 pistettä.

– Meillä on inspiroivia asiakkaita, ja kuten eräässä vastauksessa todettiinkin, Kumppaniassa asiakkaisiin ei suhtauduta projekteina. Tämä tekemisen tapa ja välittämisen taso näkyvät nyt myös tutkimustuloksissa. Onnistumisia indikoi lisäksi liikevaihtomme, joka kasvoi viime vuonna lähes 80 prosenttia, kertoo Kumppanian toimitusjohtaja Leena Roskala.

NPS-indeksi eli Net Promoter Score mittaa asiakastyytyväisyyttä sen perusteella, miten valmis asiakas on suosittelemaan yritystä kolmannelle osapuolelle. Asteikko on -100–100. Laajassa asteikossa kaikki yli 50 pistettä plussalle arvioiduista yrityksistä ovat asiakkaidensa toimesta äärimmäisen korkealle arvostettuja. 56 pistettä yrityksen NPS-indeksinä on hyvin vahva tulos – alalla kuin alalla.

Innostunut ja omistautunut henkilöstö hyvän asiakaskokemuksen taustalla

Asiakkaiden kokemusten mukaan Kumppania on erinomainen yhteiskumppani, jonka kanssa työskentely on sujuvaa, joustavaa, luotettavaa ja aina aikataulussa. Asiakkaat kokevat, että töitä tehdään yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ja antavat erityiskiitosta siitä, että Kumppaniassa asiakkaan tarpeita kuunnellaan aidosti.

56 pistettä yrityksen NPS-indeksinä on hyvin vahva tulos – alalla kuin alalla.

Kehuja keräsi lisäksi kumppanialaisten aitous, hyvä keskusteluyhteys, asiantunteva henkilöstö, proaktiivinen ja ratkaisukeskeinen työskentelyote sekä erityisesti kumppanialaisten innostunut asenne.

– Vaalimme jokaisen innostusta ja motivaatiota tarjoamalla haasteita ja mahdollisuuden työskennellä itselle merkityksellisten projektien parissa. Intohimosektoriajattelu leimaa tekemistämme, jota aktiivisesti tuunaamme työn imua ylläpitääksemme ja vahvistaaksemme. Hyvän työpäiväkokemuksen lisäksi päämääränä ja tahtona on tuottaa ylivertaista asiakaskokemusta, Roskala luonnehtii.

Kumppanian asiakaskokemustutkimus toteutettiin poikittaistutkimuksena, jonka haastatteluotos poimittiin Kumppanian asiakasrekisteristä satunnaisotannalla. Tutkimuksessa kartoitettiin NPS-arvo sekä asiakkaan kokemuksen osa-alueet ja kontaktipisteet koko asiakkuuden vaiheelta. Tutkimuksen toteutti Kokemuksia.fi / Trustmary Finland Oy.

Kumppania on terveyttä ja hyvinvointia lisäävien organisaatioiden viestinnän kehittäjä, sisällöntuottaja ja asiakaskokemuksen muotoilija.

Kuva: Dreamstime