Viestinnän strategia ja suunnittelu

Dialogi voi pelastaa meidät

Kumppaniassa kokeiltiin pari viikkoa sitten tavoitetähtityöskentelyä. Kahden tunnin työpajassa keräsimme seinälle etukäteen lapuille kirjoittamiamme ideoita työyhteisön kehittämiseen, ryhmittelimme niitä eri teemoihin – ja keskustelimme pitkään ja hartaasti siitä, mikä on kenestäkin tärkeää ja miksi.

Dialogin kautta valitsimme neljä tavoitetta, joita haluamme yhdessä edistää ja kehittää. Kirjasimme ylös tavoitteiden täyttämisestä koituvat hyödyt, niiden edellä olevat esteet sekä tarvittavat toimet. Lopulta jokaisessa tavoitteessa toistui sama sana: onnistuminen missä tahansa tavoitteessa edellyttää syvällistä dialogia koko työyhteisön kesken.

Onnistuminen missä tahansa tavoitteessa edellyttää syvällistä dialogia.

En voi olla allekirjoittamatta sitä vähän kulunutta fraasia, että aito dialogi on kokenut inflaation nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kuuntelemisen sijaan on tärkeintä huutaa kovaan ääneen ilmoille omaa näkemystään ja varmistaa, että vastapuoli tulee ymmärretyksi mahdollisimman väärin. Samalla uskon ison osan ihmisistä jo kyllästyneen tällaiseen ja kaipaavan uudenlaista, ihmisläheistä otetta yhteisten asioiden hoitoon.

Äänistä vaikutuksia

Tutustuin juuri hieman myöhäisheränneenä Anneli Kannon Veriruusut- ja Lahtarit-teoksiin ja ymmärsin valtavasti uutta. Erinomaisista historian kouluarvosanoista huolimatta vasta nyt tunsin konkreettisesti, mistä vuoden 1918 tapahtumissa oli kyse. Kuinka toiset kävivät luokkasotaa poljettujen oikeuksiensa puolesta ja toiset kokivat vapauttavansa isänmaansa vieraan vallan sotilaista.

Sympatiani olivat vuorotellen kummallakin puolella, mutta lopulta jäljelle jäi vain surullinen tyhjyys. Kuinka paljon pahaa voitaisiin välttää kuuntelemalla ja pyrkimällä aitoon dialogiin? Ja ennen kaikkea: kuinka pelottavan lähellä tunnumme toisinaan olevan sitä pistettä, jossa erilaiset todellisuudet leimahtavat vihaisiin liekkeihin.

Sunnuntaina valitaan uudet kansanedustajat käyttämään maan ylintä lainsäädäntövaltaa. Toivon, että valitsemme viisaasti – puoluekannasta riippumatta sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita kuuntelemaan ja pyrkimään ymmärrykseen. Kuunteleminen ei tarkoita suostumista eikä ymmärtäminen hyväksymistä, mutta parhaimmillaan niiden kautta voi oppia paljon uutta.

Kumppania on työhyvinvoinnin ja sisäisen viestinnän kehittämisen ammattilainen. Tuemme matkaa aitoon dialogiin. Joskus pienetkin askeleet riittävät suurten harppausten tekemiseen. Kysy lisää.

Kuva: Dreamstime

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.