Vastuullisuusviestintä luo kilpailuetua
Vastuullisuusviestintä on investointi, joka vahvistaa yrityksen brändiä sekä houkuttelee uusia asiakkaita ja sijoittajia. Viestinnän teot ja kanavat ovat tuttuja, mutta näkökulmat ja sisällöt erityisen painavia. Nykyisessä yhteiskunnassa ja liiketoimintaympäristössä ei käytännössä ole sellaista nurkkaa, johon vastuullisuuskysymykset eivät ulottuisi. Tieto, jolla ei ennen …
Kilometrikisa tekee hyvää keholle ja maapallolle
Meillä Kumppaniassa syksy on alkanut liikkuen – mieluiten kovempaa ja pidemmälle kuin työkaveri. Kumppanian oma kilometrikisa avattiin valtakunnallisella Pyöräilyviikolla elokuun lopussa, ja vakavasti otettava kilpailuasetelma on voimissaan marraskuun loppuun saakka. Kaikki pyöräillen, kävellen ja juosten kerätyt kilometrit lasketaan, eikä kovimmilta hifistelijöiltä jää …
Kielenhuolto kannattaa, kun viestintä sakkaa
Viestinnän nopeuteen liittyvät odotukset ovat kasvaneet samalla, kun kirjallista viestintää on arjessamme enemmän kuin kenties koskaan aiemmin. Kiireessä viimeistelty kielenhuolto jää usein tekemättä, vaikka kieliasulla on valtava vaikutus viestin ymmärrettävyyteen, uskottavuuteen ja jopa lähettäjän maineeseen. Kielen perusteella tehdään sekä tietoisia että tiedostamattomia …
Hankeviestintä unohtuu liian helposti
Onnistunut hankeviestintä edellyttää osallistamista, suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kun mukana on osaava viestintäkumppani, asiantuntijat saavat keskittyä hankkeen ydinsisältöön. Viestinnän kehittäminen varhaisessa vaiheessa maksimoi onnistumisen mahdollisuudet. – Kaikissa sote-organisaatioissa ja julkisissa organisaatioissa on paljon projekti- ja hankemuotoista tekemistä, jota toteutetaan omin varoin tai ulkopuolisen …
Kumppanian hiilijalanjälki vuonna 2020 – mikä on pysyvää?
Kumppanian hiilijalanjälki laskettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 toiminnan päästöjen perusteella. Tulokseksi saatiin 16,05 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e) eli 2,29 tonnia per henkilötyövuosi. Tätä käytämme vertailulukuna, kun pyrimme vähentämään yritystoimintamme päästöjä 75 % vuoteen 2035 mennessä. Käytännössä vuoden 2035 tavoitteena on noin 4 t CO2e:n …
Päästövähennykset ja uusi normaali – kohti yhteisiä tavoitteita
Harva muutos toimii ilman laajaa osallistamista alusta saakka. Henkilöstön joukosta nousevat parhaat ideat mutta myös huolenaiheet ja henkilökohtaiset motivaatiotekijät, kun niille annetaan tila ja mahdollisuus. Erityisen tärkeää on keskustella monimutkaisista aiheista kuten ilmastonmuutos ja päästövähennykset, joista kaiken lisäksi liikkuu paljon vaikeaselkoista ja vertailukelvotonta, …
Disinformaatio taklataan ennakoivalla terveysviestinnällä
Disinformaatio eli valetieto leviää niin vauhdilla, että esimerkiksi Sitra on nostanut sen osaksi verkostomaisen vallan voimistumisen megatrendiä. Yksi esimerkki huuhaan voimasta on rokotevastaisuus, josta koronaviruspandemia on tehnyt entistäkin ajankohtaisemman aiheen. Alkuvuoden dokumenttitapaus on ollut tutkivan journalismin taidonnäyte Vaccinkrigarna, joka syntyi, kun kaksi …
Hyvien puolella tarvitaan vastuullisuustekoja
Vastuullisuus on päivän sana. Yhteiskunnallisen keskustelun myötä yrityksissä on havahduttu ilmastonmuutoksen, luontokadon ja muiden ympäristökriisien aiheuttamaan muutospaineeseen. Vastuullisuustekoja tarvitaan ja mieluiten heti. Ympäristökriisit ovat myös sosiaalisia ja taloudellisia kriisejä, joilla on valtava merkitys ihmisten ja talouksien hyvinvointiin. Vastuullisuuttakaan ei voi tarkastella pelkän …
Hiilineutraali tulevaisuus ja kuinka sinne päästään
Tänä vuonna laskimme ensimmäistä kertaa Kumppanian toiminnasta aiheutuvan hiilijalanjäljen. Nykytilan tunteminen on ensimmäinen askel muutokseen, jonka tavoitteena on hiilineutraali tulevaisuus. Aiomme vähentää toimintamme päästöjä jopa 80 prosenttia vuoden 2019 tasosta vuoteen 2035 mennessä ja kompensoida jäljelle jäävät päästöt täysimääräisesti. Taustatietoa voit lukea …