Me, Yleinen

Sosiaalinen pääoma korostuu etätyön johtamisessa

Tässä artikkelisarjassa tuomme esiin kumppanialaisten näkökulmia etätyöstä. Tänä vuonna etätyö on muuttanut ja haastanut työelämän – olemme luopuneet tutuista tavoista ja oppineet uutta. Etätyö haastaa johtamista, jonka myötä sosiaalinen pääoma korostuu.

Tänä vuonna olen saanut laittaa oman mielikuvitukseni peliin johtajana, ja johtamisen mallit ovat olleet tiukassa paistotestissä. Olen yrittänyt lukea sanasta sanaan ja rivien väleistä. Olen tuijottanut numeroita ja kuunnellut äänenpainoja. Olen tehnyt tulkintojani tulitikkuaskin kokoisesta Teams-ruudusta.

Silti on vaikea tietää, mitä meille kuuluu ja missä tikittää aikapommi, kun vuorovaikutus on niukentunut.

Vaikka pelkät emojit tai animaatiot Teams-keskusteluissa eivät pitkälle riitä, suosittelen niitä kaikille. Ne toimivat paremman puutteessa tunteiden tulkkeina tässä ajassa. Ne ovat digitaalisen ajan ilmeitä ja äänenpainoja. Eleitä ja manöövereitä. Sanaton viestintä on edelleen tärkeää tilanteiden hallinnalle.

Tekemistä on paljon. Jo pelkästään poikkeusajassa tarvittava skenaariotyö ja riskienhallinta kuluttavat kaistaa ja kapasiteettia. Aika ei riitä vuorokaudessa saati työpäivässä mitenkään soitteluun jokaiselle riittävällä tiheydellä – ei, vaikka kuinka priorisoisi.

Onneksi meillä on ollut hyvät mittaamistottumukset, joten paljon tietoa on ollut saatavilla. Sen valossa rohkenen päätellä, että korona-aika ja etänä erillään työyhteisöstä työskentely vaikuttaa työn imun kärsimättä negatiivisesti työporukan keskinäiseen luottamukseen ja vastavuoroisuuteen. Ainakin meillä. Olemme mitanneet sosiaalista pääomaa jo ennen koronaa, ja tämän syksyn tulokset painuvat alemmas kuin koskaan aiemmin. Sosiaalinen pääomamme on edelleen hyvä, mutta laskussa se on. Enkä usko, että olemme tässä kehityksessä yksin.

Sosiaalinen pääoma laskee, jos emme pidä toisiamme ajan tasalla tai jos emme toimi yhdessä uusien ideoiden toteuttamiseksi. On tärkeää ottaa toisten parannusehdotukset huomioon parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi ja huolehtia, että jokainen kokee olevansa ymmärretty ja hyväksytty.

Yhteisöllisyyden, tiimityön ja keskinäisen luottamuksen ylläpitoon on syytä alkaa pohtia uudenlaisia vahvistus- ja vaalimistapoja. Millainen on hajautetun tiimin ilmapiiri ja miten siitä huolehditaan etänä?

Me vietämme päivittäin yhteisen kahvihetken, meillä on palavereita, joissa näemme toistemme hymyjä, ilmeitä ja vapaa-ajan tyylejä. Olemme saaneet valmennusta jaksamiseen, olemme lenkkeilleet yhdessä luurit korvissa. Olemme syöneet virtuaalikakkua, pelanneet Aliasta, lähetelleet yllätyspostia ja harjoitelleet mindfulnessia. On ollut tarjolla leipää ja sirkushuveja. Ikävä työkavereita ja työyhteisöä on silti käsin kosketeltava ilman mittareitakin.

Etätyö muuttaa

Viestintä ja kaikenlaiset työ- ja liike-elämän kohtaamiset ovat nyt avainasemassa, millainen maailma meillä nyt ja tulevaisuudessa on. Viestintä ratkaisee, millainen tilannekuva tiimillä on, miten kommunikaatio tuottaa tehokkuutta ja mitä kaikkea inspiroivaa yhteinen ymmärrys tuottaa. Ja toisaalta viestintä on niitä harvoja keinoja, joilla voimme pitää yhteyttä asiakkaisiin ja sidosryhmiin, kun vältämme tilanteen sanelemana yhteistä ilmatilaa.

Parhaita käytäntöjä luodaan nyt – luodaan yhdessä.

Arkistot