Me

Etänä uuteen työyhteisöön – vuorovaikutuksen merkitys

Tässä artikkelisarjassa tuomme esiin kumppanialaisten näkökulmia etätyöstä. Tänä vuonna etätyö on muuttanut ja haastanut työelämän – olemme luopuneet tutuista tavoista ja oppineet uutta. Uuden työn aloittamisessa etänä vuorovaikutuksen tärkeys korostuu.

Koronan myötä yhä useampi aloittaa uuden työn kokonaan etänä. Jokaiselle tähän tilanteeseen ensimmäistä kertaa joutuneelle se on ainutlaatuinen kokemus. Niin se oli myös minulle aloittaessani Kumppanian projektipäällikkönä tänä syksynä.

Kun olen aiemmin aloittanut uuden työn, olen ollut uudessa paikassa kaikki aistit avoinna. Olen astunut sisään toimistoon, kätellyt kaikki työkaverit ja ottanut oman paikkani fyysisessä tilassa. Työpaikan tuoksut ja äänet ovat tulleet nopeasti tutuiksi. Käytäväkeskusteluissa olen aistinut ilmapiirin ja tunnelman.

Nyt istun yksin kotona omassa työhuoneessani ja vain langaton yhteys kiinnittää minut uuteen työpaikkaani. Kurotan Teamsin välityksellä kohti uusia työkavereita.

Sanotaan, että yrityksen kulttuuri tarttuu seiniin. Jos yhteistä fyysistä tilaa ei ole, on antauduttava digitaalisen ympäristön pelisääntöihin ja haettava oma paikkansa sieltä.

Ensimmäinen tehtäväni Kumppanialla oli sopia kahdenkeskiset tutustumispalaverit Teamsissa uusien työkavereiden kanssa. Mahtavaa! Siitä alkoi tutustuminen ja henkilökemioiden kasvattaminen pienin askelin.

Kun lähikontaktissa tapahtuvia kohtaamisia ei ole, on tiimihenki imettävä näyttöruudulta. Siinä auttaa aika, vuorovaikutuksen hakeminen ja epämuodollinen jutustelu. Päivittäiset virtuaalikahvihetket ja kuulumisten vaihtaminen Small talk -kanavalla ovat muodostuneet korvaamattomiksi työkaluiksi.

Aiemmin olen voinut uudessa työpaikassa kysyä neuvoa matalalla kynnyksellä viereiseltä kollegalta. Nyt on kirjoitettava napakka Teams-viesti. Luuriin tarttumiseen on vieläkin suurempi kynnys. Mietin, että voinko häiritä toista. Kyllä, kannattaa olla kaikin puolin aktiivinen ja avoin. Sitä kautta luottamus alkaa rakentua pikkuhiljaa.

Etätyöskentelyssä on rajattomasti mahdollisuuksia. Nyt kun tekniset edellytykset ovat kunnossa ja yhteydet toimivat, sen päälle on hyvä saada silaus ihmisyyttä.

Uskon, että yritykset joutuvat nykyään panostamaan yhä enemmän siihen, miten digitaalisissa työympäristöissä parannetaan inhimillistä vuorovaikutusta.

Se on erittäin tärkeää erityisesti perehdytysvaiheessa, sillä hiljainen tieto välittyy vuorovaikutuksessa.

Olen kotiutunut Kumppaniaan etänäkin erinomaisesti. En kuitenkaan malta odottaa, että pääsen tapaamaan kaikki työkaverit myös livenä. Voidaan ehkä tehdä koronatervehdys tai jopa rohkeasti halata.

Etätyö mahdollistaa

Etätyö on tullut jäädäkseen, vaikka tulevaisuudessa siihen pakottavaa tarvetta ei enää olisi. Organisaatioiden onkin syytä kehittää digitaalista työympäristöään ja nähdä kaikki se hyvä, mitä etätyö voi mahdollistaa. Kulunut vuosi on tuonut kaikki etätyön muutokset nopealla tahdilla – niistä voidaan oppia ja parantaa omia toimintatapoja.

Meiltä löytyy vuosien kokemus työntekijäkokemuksen ja vuorovaikutuksen kehittämisestä – kehitetään siis yhdessä!

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.