Yleinen

Kukkuluuruu, mitä kuuluu vai kuuluuko?

Kymmenisen vuotta sitten asiakkaamme tiedusteli yhtiökumppaniltani mahdollista alkoholiongelmaani. ”Hirvonen vastailee kummallisesti ja on toisinaan ihan pihalla”. Noup, ei hän riippuvainen ole, Hirvonen ei vain kuule. 

Useilla meillä on joitakin rajoitteita. Toiset näkyvästi havaittavissa, toiset taas eivät. 

Useilla meillä on joitakin rajoitteita. Toiset näkyvästi havaittavissa, toiset taas eivät. Rajoitteet eivät ole heikkous, ja niistä pitää puhua ääneen, sillä se helpottaa sekä omaa että toisten elämää.  Oma kuuloni heikkeni aluksi hipihiljaa, aivan huomaamatta. Jatkuva korvien soiminen vei ensin korkeat äänet, ja pala kerrallaan kadotin myös muuta äänimaailmaa. Puhekuulon heiketessä elämä vaikeutui totaalisesti. Sinnittelin, opettelin lukemaan huulilta ja käytin kaikki voimavarani, jotta vaikuttaisin normaalilta – en olisi huonompi kuin kukaan muukaan. Normaali, mitä se sitten onkaanTuli päätepysäkki. Kumpikaan korvistani ei enää toiminut, ja ainainen pinnistely selviytyäkseni oli suunnattoman väsyttävää. Vaihtoehtoja, onko niitä?

Kuinka onnekas olenkaan, että olen syntynyt Suomeen. Pääsin Turun yliopistolliseen sairaalaan, jossa oikeaan korvaani tehtiin sisäkorvaistute eli implanttiKorvani takana on lähetin, jonka kautta äänet siirtyvät kallooni kiinnitettyyn antenniin, josta äänet kulkeutuvat johtoa pitkin kuulohermosta aivoihin ja kappas, minä kuulen. Tässä kohtaa ymmärsin olevani loppuelämäni kiitollinen lääketieteelle. Sille suunnattoman pitkäjänteiselle työlle, jota vuosikymmeniä tehdään tutkimalla terveyteen liittyviä haasteita ja etsitään pitkäkestoisia ratkaisujaTiedän syyn, miksi maksan veroja. Tänään, kun luet tekstiäni, on onneni tuplaantunut. Olen saanut kuulon takaisin myös vasempaan korvaani. 

Ymmärrys erilaisuudesta ja monimuotoisuudesta on syventynyt.

Iloitsen, että suvaitsevaisuus on kulttuurissamme kasvava arvoEi tarvitse katsoa kauaksikaan taakse, kun vammat ja puutteet estivät ihmisiä mukautumasta yhteiskuntaan sen tasavertaisina jäseninä. Olemme oppineet puhumaan avoimemminNyt koen, että menetykseni on vahvuuteni. Ymmärrys erilaisuudesta ja monimuotoisuudesta on syventynyt. Tiedän, ettei vammani tee minusta muita huonompaa. Kun ensi kerralla nähdään, kuulen sinua paremmin. Kiitos yhteiskunta. Kiitos lääketiede. Minä kuulen.

Alkuperäinen kolumni on julkaistu Kankaanpään Seudussa 10.2.2020.