Me

Graafikkomme Tiinan käsissä ideat kiteytyvät mieleenpainuviksi visuaalisiksi viesteiksi

Kekseliäs visuaalinen viestijä Tiina Liuska tiesi jo lapsena suuntaavansa graafiselle alalle. Intohimoiselta kuvittajalta löytyy monipuolista osaamista aina tiedon visualisoinnista monikanavaisten markkinointimateriaalien tuottamiseen.  

Tiina tekee sitä, mistä monet unelmoivat – töitä oman intohimonsa parissa. Häneltä löytyy vahva kyky ymmärtää ja kuunnella asiakasta sekä ratkoa heidän visuaalisia ongelmiaan. 

Ehtiväisenä visualistina Tiina on kerryttänyt kokemusta monipuolisesti sekä yrittäjänä, että tuhatpäisen organisaation ja valtakunnallisesti tunnetun brändin viestintätiimissä. 

– Ydinosaamiseeni kuuluu muun muassa kuvittaminen, asiakas- ja henkilöstölehtien sekä oppaiden ja esitteiden taittaminen, tiedon visualisointi esimerkiksi infograafeiksi ja kuvien tuottaminen sosiaaliseen mediaan. Parasta työssäni on, kun pääsen luomaan jotain täysin uutta, kertoo Tiina. 

Selkeys edellä myös visuaalisessa viestinnässä

Tiinan mukaan visuaalisessa viestinnässä tärkeintä on, että haluttu viesti välittyy selkeästi yleisölle. Suunnittelua ja sisältöjen luomista ohjaavat saavutettavuussäännöt sekä viestintäkanavien eroavaisuudet. 

– Erilaiset kanavat eroavat paljonkin siinä, miten paljon niissä julkaistaviin materiaaleihin kannattaa syöttää tietoa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sisällöt selataan nopeasti ohi, joten viestin tulee olla ytimekäs, Tiina kiteyttää. 

Organisaatioiden tunnelma ja sävy tiivistyvät sen graafiseen ilmeeseen – siihen, miltä yritys tai toimija näyttää ulospäin.

Organisaatioiden tunnelma ja sävy tiivistyvät sen graafiseen ilmeeseen – siihen, miltä yritys tai toimija näyttää ulospäin. Visuaalisuus jää mieleen ja jättää muistijäljen.   

– Jokaisen tulisi panostaa visuaalisuuteen, sillä se on se osa organisaatiosta, joka näkyy ulospäin asiakkaille. Graafinen ilme rakennetaan aina yhteistyössä asiakkaan kanssa, sillä ilmeeseen pitää saada tiivistettyä koko organisaation ydin.

 

Trendejä seuraava moniosaaja

Tiina on ajan hermoilla ja seuraa vahvasti graafisen alan trendejä. Aidon mielenkiinnon ansiosta hän tietää, millainen viestintä vetoaa kuhunkin kohderyhmään. Tiina tuotoksissa yhdistyvät aina asiakkaan toiveet sekä asiantuntijan modernit näkemykset. 

– Visuaalisuus on aina makukysymys, eikä alalla ole lukkoon lyötyjä sääntöjä. Uudet projektit alkavat yleensä asiakkaan kanssa tutustumalla, ja ymmärtämällä asiakkaiden tarpeen. Sen jälkeen minä pääsen hyödyntämään osaamistani ja lukitsen ideat visuaalisiksi kokonaisuuksiksi. 

Tiina tuotoksissa yhdistyvät aina asiakkaan toiveet sekä asiantuntijan modernit näkemykset. 

Tiina aloitti yhteistyön Kumppanian kanssa aluksi heimolaisena, mutta siirtyi keväällä 2022 Kumppaniaan graafikoksi. Työyhteisö on tuonut uutta intoa aiemmin yksin työskennelleen arkeen.  

– Arvostan työelämässä joustavuutta ja aika- ja paikkariippumattomuutta. Kumppaniassa saan työskennellä omien aikataulujeni mukaisesti ja tiivis yhteydenpito työkavereiden kanssa virtuaalisesti tuo kaivattua sosiaalista aspektia arkeen. 

Tiinan supervoima-alueet

  • kuvittaminen ja piirroskuvat 
  • infografiikat 
  • henkilöstö- ja asiakaslehtien taittaminen 
  • brändi-ilmeen luominen tai päivittäminen
  • sisältöjen tuottaminen monikanavaisuus huomioiden 

“Tiina onnistuu lahjakkuudellaan kerta toisensa jälkeen kiteyttämään asiakkaan tavoitteleman tunnelman visuaalisiksi tuotteiksi. Tiina on joustava ja hänen kanssaan työskentely on iloista ja innostavaa. Tiinaan voi aina luottaa!”

Kumppikset 

 

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.