Yleinen

Inspiraation lähteelle

Kesä 2021 on hellinyt meitä lämmöllä ja auringolla, ja lomakausikin on kuumimmillaan. Työn ääressä ahertavat saattavat kesähelteillä törmätä luovuuspulaan. Miten löytää inspiraation lähteelle, kun mieli hapuilee jo kesälaitumille?

Inspiraation ja innostuksen löytääkseen jokainen voi tehdä pieniä tekoja, joilla työt sujuvat sutjakammin ja ideoita syntyy – jos ei suuria niin ainakin pieniä. Pienistä ideoista syntyy monesti suuria tekoja.

Kun ideapankki tuntuu tyhjältä, kokeile seuraavaa:

1. Pysähdy ja hengitä

Uudet ideat eivät synny pakottamalla. Eivät varsinkaan, jos mieli on jo valmiiksi täynnä stressaavia ajatuksia. Väkisin puurtamisen sijaan kannattaa pysähtyä ja hengähtää. Jo happihyppelyn mittainen tauko tuo etäisyyttä tekemiseen ja auttaa hahmottamaan, mikä on olennaista. Muista myös hengittämisen merkitys. Keskeytä se mitä olet tekemässä ja hengitä muutaman kerran rauhallisesti sisään ja ulos. Päästä irti negatiivisista ajatuksista ja anna inspiraation tulla.

2. Ideoi yhdessä

Nappaa työkaveri mukaan lounaalle, istukaa alas jätskille tai avatkaa etäyhteys ja pallotelkaa ideoita! Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaan ideoita kannattaa työstää yhdessä. Toisinaan työkaveri voi oivaltaa jotain sellaista, mitä itse et ole huomannut. Uudet näkökulmat auttavat myös jalostamaan jo olemassa olevia ideoita ja ruokkivat inspiroivia ajatuksia.

3. Tuunaa työtä ja listaa ylös kaikki ideat

Jos työ sen sallii, vaihda maisemaa! Työskentele ulkona, kahvilassa tai vaikka mökillä. Luo itsellesi työpiste, joka inspiroi. Kirjoita myös kaikki ideat ylös. Vaikka jokin idea voi ensin tuntua hullulta, ajan myötä siitä saattaa jalostua jotain parempaa.

Jos ideat tuntuvat näistä vinkeistä huolimatta karkaavan päästäsi, autamme mielellämme niiden kiinni ottamisessa. Johdatamme sinut inspiraation lähteelle viestinnän ja vaikuttamisen keinoin, tarpeitasi kuunnellen. Ota siis yhteyttä, niin jutellaan lisää. Yhdessä teemme #elämästäparempaa.

Päästä irti negatiivisista ajatuksista ja anna inspiraation tulla.

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.